Venäläinen tieteilijä Habibullo Abdussamatov ennustaa että vuoden 2040 tienoilla Aurinko viilenee Maunderin Minimin tasolle (Abdussamatov 2005). Tämä oli jakso 1600-luvulla, jolloin ei ollut lähes ollenkaan auringonpilkkuja 70 vuoteen, joka osuu samaan aikaan Pienen jääkauden kanssa. Voisiko viilenevä Aurinko kumota ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen?

Seuraavan aurinkojakson ennustaminen

Auringon ennustaminen on ongelmallinen tehtävä, koska meillä ei ole kelvollisia fysikaalisia malleja, jotka sallisivat edes seuraavan jakson ennustamisen. Siksi ennustukset tuppaavat perustumaan tilastolliseen päättelyyn ilman laajempaa fysiikan ja mallinnuksen hyödyntämistä. Esimerkiksi pidempiä aurinkojaksoja seuraa yleensä heikompi jakso.

Lähimmäksi Auringon ennustamisen tieteellistä konsensusta päästään Solar Cycle Prediction Panelissa (aurinkojakson ennustus-paneeli), joka koostuu NASA:n, NOAA:n, ISES:n jäsenistä ja muista USA:n ja kansainvälisistä edustajista. Malliskuussa 2007 julkaistiin konsensus-lausunto tulevan aurinkojakson 24 voimakkuudelle. Heidän kantansa oli:

"Odotettavissa olevan aurinkojakso 24:n alkamisen pitkän keston valossa ennustuspaneeli ei ole kyennyt ratkaisemaan riittävää määrää ongelmia, jotta voitaisiin päästä yksittäiseen konsensus-ennustukseen jakson voimakkuudesta. Paneeli päätyi harkinnassaan tukemaan kahta huippuamplitudia keskiarvoistetulle kansainväliselle auringonpilkkuluvulle (Ri): Ri = 140 ±20 ja Ri = 90 ±10."

Toisin sanoen jakso 24 voi olla pienempi tai suurempi. Jakson odotetaan alkavan alkuvuodesta 2008 ja ennustukset ovat suuressa määrin spekulatiivisiä kunnes jakso alkaa. Yksi asia minkä tiedämme on se että kun aurinkojakso 24 alkaa, lämpenevä Aurinko lisää globaalia lämpenemistrendiä, kun Aurinko jatkaa kohti aurinkomaksimia, lähes kaksinkertaistaen ennustetun kasvihuonekaasuista aiheutuvan lämpötilan nousun vuosille 2008-2012 (Camp 2007).

Auringon aktiivisuuden pitkän ajan ennustuksia

Aurinkojaksjen ennustaminen tulevaisuuteen on vielä spekulatiivisempaa. Hiljaittain julkaistu tutkimus, Grand minima and maxima of solar activity: New observational constraints (Usoskin 2007), havaitsi kaoottisten prosessien määräävän Auringon vaihtelun, aiheuttaen merkittävää epäilystä pitkän ajan ennustuksille, jotka käyttävät monijaksoisia analyysejä. Tällä hetkellä Auringossa vallitsee "suuren maksimin" jakso, jossa aktiivisuus on suurempaa kuin yleensä. Usoskin 2007 havaitsi, että suuren maksimin loppuminen on satunnainen prosessi. Toisin sanoen se ajankohta, jolloin Aurinko alkaa viilenemään nykyisestä suuresta maksimitilastaan, on satunnainen ja siksi ennustaminen on ongelmallista.

Mitä jos Aurinko menee uuteen Maunderin minimiin?

Välittämättä epätodennäköisyydestä ja ennustamisen vaikeudesta kuvittele argumentin vuoksi, että Aurinko vaipuu uuteen Maunderin minimiin seuraavan vuosisadan ajaksi. Mikä vaikutus sillä olisi Maan ilmastoon? Auringon säteilypakotteen ero Maunderin minimin ja nykyisen Auringon aktiivisuuden välillä on arvioitu olevan 0.17 W/m² (Wang 2005) ja 0.23 W/m² (Krivova 2007) välillä.

Vertailun vuoksi hiilidioksidin säteilypakote esiteollisesta ajasta lähtien on ollut 1.66 W/m² (IPCC AR4), jättäen selvästi varjoonsa Auringon vaikutuksen. Tähän lukuun ei ole laskettu mukaan tulevien vuosikymmenien CO₂-lisäystä ilmakehään. Toisin sanoen hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminen voittaa reilusti Auringon aiheuttaman viilenemisen, vaikka Aurinko vaipuisi takaisin Maunderin minimin tasolle.