Aiheuttaako kosminen säteily ilmastonmuutoksen?

Mitä tiede sanoo...

Vakavin vika teoriassa, jonka mukaan kosmiset säteet (tai niiden puute) vaikuttavat globaaliin lämpötilaan on se, että vuoden 1970 jälkeen kosmisten säteiden ja globaalin lämpötilan välillä ei havaita korrelaatiota.

Tämä sai Max Planck Instituutin tutkijat (Krivova 2003) päättelemään: "vaikka vuosien 1970 ja 1985 välillä kosmisten säteiden vuo on käyttäytynyt samansuuntaisesti lämpötilan kanssa, se on seurannut lämpötilaa viiveellä eikä siten voi olla syy sen nousulle. Täten muutokset kosmisen säteilyn vuossa eivät voi selittää enempää kuin 15 % lämpötilan muutoksesta."

Samaten Lockwood 2007 vertasi neutronien seurantamittauksia, Beryllium-10 ja Hiili-14 isotooppeja (molemmat ovat prokseja kosmiselle säteilylle) ja monia muita auringon aktiivisuuteen liittyviä mittareita ja tuli johtopäätökseen: "Havaitun nopean nousun globaalissa keskimääräisessä lämpötilassa vuoden 1985 jälkeen ei voida katsoa aiheutuneen Auringon vaihtelusta, riippumatta mekanismista ja Auringon vaihtelun vahvistuksen määrästä."

Muita kosmisten säteiden teorian vaikeuksia

Kosmisen säteilyn ja pilvisyyden välisen syy-seuraussuhteen todistamisessa on myös muita ongelmia. Seuraavan tarkoitus ei ole osoittaa teoriaa vääräksi, vaan esittää teoriaan liittyviä ratkaisemattomia ongelmia, joiden takia skeptinen suhtautuminen sitä kohtaan on perusteltua.

Alapilvien ja kosmisten säteiden välisen korrelaation loppuminen
Yksi tärkeimmistä todisteista Svensmarkin kosmisten säteiden teorialle on kosmisen säteilyn ja alapilvien määrän hyvä korrelaatio. Hyvä korrelaatio kuitenkin päättyy vuoteen 1991 (Laut 2003). Tuon ajankohdan jälkeen pilvipeite alkoi seurata kosmisen säteilyn muutoksia yli 6 kuukauden viiveellä, vaikka pilvien pitäisi muodostua muutaman päivän aikana (Yu 2000). Vuoden 1994 jälkeen korrelaatio häviää kokonaan.

Kuva suostumuksella tutkimuksesta Laut 2003. Alapilvipeite (sininen viiva) ja kosmisen säteilyn intensiteetti (punainen viiva)

Svensmark selitti 6 kuukauden viipeen johtuneen mittausten epävarmuudesta (Svensmark 2003). Hän myös väittää korrelaation katkeamisen vuoden 1994 jälkeen johtuvan ISCCP:n satelliittien kalibrointiongelmista (Marsh & Svensmark 2001). ISCCP:ssä ollaan eri mieltä.

Sloanin ja Wolfendalen esittämää kritiikkiä
Uudehko tutkimus (Sloan 2007) tutkii tarkoin kosmisen säteilyn ja pilvipeitteen välistä yhteyttä ja löytää useita epäjohdonmukaisuuksia. Koska kosmisen säteilyn muutokset ovat suurimpia korkeilla leveysasteilla, olisi odotettavaa, että pilvipeitteen muutokset olisivat suurimpia napa-alueilla. Tätä ei kuitenkaan havaita. Teorian mukaan Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeisen radioaktiivisuuden aiheuttaman ionisaation olisi pitänyt lisätä pilvipeitettä. Onnettomuudesta ei kuitenkaan seurannut selkeää pilvipeitteen kasvua.

Lopulta ratkaisevaa kuitenkin on, että vaikka nämä vaikeudet pystyttäisiin voittamaan ja syy-seuraussuhde kosmisen säteilyn ja pilvien muodostuksen välillä saataisiin todistettua, voitaisiin vain todeta, että pilvien muodostuminen 50 vuotta sitten oli samanlaista kuin nykyään ja asialla on joko vähän tai ei ollenkaan tekemistä viimeisen 30 vuoden aikana havaitun lämpenemisen kanssa.